Tänään tuntuu vaikealta. Ihme-Ida on ollut hereillä kahteen asti ja sen jälkeen Äiti Kulta on pidellyt tuttia paikoillaan seitsemään saakka aamulla. Tutti ei tietenkään pysy paikoillaan, vaikka laittaisi puklurättiä, uniriepua ja/tai Iitun omaa pikku kättä tutin tueksi. Nukuttua sain siitä seitsemästä puoli kahteentoista, sentään. Sekin tuo jotain helpotusta :)

Kaikki muu tuntuukin kaatuvan päälle. Vain muutamia mainitakseni: 

• Tiskit. Likaisten astioiden määrä on edistymässä sille tasolle ettei meillä enää ole ollenkaan puhtaita.
• Pyykit. Vauvan vaatteista & vaipoista ei ole huolta, sillä ne tulee hoidettua, mutta sitten ne meidän aikuisten vaatteet... *Syvä huokaus*
• Ruoka. En kykene käymään läpi sitä mitä meillä vielä on kaapeissa, joten en osaa laatia täydentävää ostoslistaa enkä keksiä mitä voisimme laittaa ruoaksi :( Rahaa ei tietenkään ole, joten emme voi ostella mitä sattuu puolivalmista tai käydä syömässä ulkona.
• Raha. Jatkuva huoli sen puutteesta sekä omasta surkeaakin surkeammasta talouden pyörittämisestäni!
• Omat opinnot. Pakollinen kurssi, joka järjestetään vihon viimeistä kertaa paukkaa päälle, mutta en kykene edes löytämään siihen liittyviä nettiin kirjautumisohjeita *Itseensä tuskastunutta jupinaa*
• Muisti. Tai siis sen menetys. En muista enää mitään. En siis ihan oikeasti mitään. Turhauttavaa. Ja äärimmäisen noloa.
• Yksinäisyys. Koen olevani ihan pihalla "omien ystävien" elämistä enkä kuitenkaan tunne toisia äitejä tarpeeksi hyvin kokeakseni heidät varsinaisina luottoystävinä. Rakkaalla Isillä on työ ja opinnot enkä haluaisi lisätä hänen kuormaansa loputtomasti, mutta... Puoliso on tällä hetkellä ainoa ihminen, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni. Pahoina päivinä jokainen tunti, jonka vietämme erossa tuntuu ikuisuudelta. Tarvitsisin vain sen toisen ihmisen läsnäoloa, toisen ihmisen jakamaan vastuun pikkuihmisen tämänpäiväisestä hyvinvoinnista ja lämpimän käden puristuksen parin tunnin välein. Tai jotain ;)
• Ristiäisten rääppeet. En ole saanut siivottua niitäkään pois. En saa unta nyt vauvan nukkuessakaan, koska kun asetun makuulle tuijotan täysin tyrmistyneenä ympärillä alaa valtaavaa kaaosta. En edes unelmoi kunnon siivouksesta, kunhan saisi tavarat jotakuinkin paikoilleen ja pikkuisen huiskittua pahimmat pölyt pois. Mutta en pysty siihen, en vaan mitenkään kykene edes pieneen raivaukseen ja siitä seuraa tietenkin, mitäs muuta kuin...
• SYYLLISYYS. Jokaisen uuden, ja kai jo kokeneenkin, äidin perustunteista syvin. Syyllisyys, siitä etten ole reippaampi ja saa enemmän aikaiseksi. Syyllisyys, siitä etten ole vauvalle iloisempi ja kehittävämpi kasvattaja vaan tyhjyyteen tuijottava, maailman menosta masentunut & itsekseen itkeskelevä tissiteline. Syyllisyys, siitä että valitan vaikka monilla muilla äideillä on paljon vaikeampaa, he ovat oikeasti masentuneempia, väsyneempiä ja yksinäisempiä kuin minä. Heidän vauvansa ovat vaikeampia ja elämäntilanteensa hankalampi. Silti, nämä mielikuvitukseni superyliäidit porskuttavat tomerasti eteenpäin kun minä (jolla ei ole mitään oikeaa syytä) taas vaan valitan ja ulvon sohvalla... *Hävettää*

Noh, hoh hoijaa, johan sitä tulikin taas avauduttua! Realistisemmin ajatellen, tänään on väsynyt ja huono päivä. Huomenna ehkä taas helpottaa. Pumpula on kuitenkin yhtä ihana kuin aina ennenkin. Ja nyt vatsavaivojen herättämä neiti taas jo kutsuukin, joten gotta go. Ainakin saa tuntea itsensä tarpeelliseksi (vaikkakaan ei ihan aina riittäväksi...) :D

Rakkaudella,

Tänään itsensä varsin pieneksi & surkeaksi tunteva Äiti (Kulta)